"Kasvattaja myy estesukuista oldenburg tammaa, jolla voi olla potenttiaalia myös sileälle. Vielä kouluttamaton, mutta omaa laadukkaat askellajit ja ihmisläiheisen luonteen. Kasvaa n. 165cm tienoille, kimoutuu." Luin ilmoituksen ääneen Theolle toimistossa ja mies kuunteli hiljaa.
"En ymmärrä, miksi hevosten myynti-ilmoitukset tehdään noin. Hirveän kankean kuuloisia kaikki", mies mutisi raapien sänkeään.
"Ehkä hevosihmiset eivät ole kirjailijoita. Pitäisikö meidän käydä katsomassa?" Ehdotin ja sain vastaukseksi vain murahduksen. Meidän onneksemme hevosen sijainti oli miellyttävästi Saksan eteläosissa, joten hirveän pitkää ajomatkaa ei tarvinnut tehdä. Saapuessamme tallille tamma oli jo kentällä irtojuoksutusvarusteissa. Se oli likaisen värinen ja näki selkeästi, että väri oli vasta kehittymässä. Kimot hevoset eivät kuuluneet suosikkeihini. Juoksuttaja esitteli hevosen kaikki askellajit kumpaankin suuntaan - vaikka tammaa ei ollut ratsastettu se kulki hyvin tasapainoisesti hyvällä askeleella. Vilkuilin vieressäni seisovaa tallimestaria, joka nyökytteli hitusen.
"Voihan sen myydä, jos se on sysihuono", mies tuumasi ennen kuin tammaa oli edes irtohypytetty. Eipä tämä hevonen ollut ensimmäinen, mikä ostettaisiin hieman sikana säkissä. Kauppakirjojen kirjoittamisen jälkeen ongelmaksi ilmeni se, että hevosen koulutus oli kohtalaisen puutteellista, sillä kuljetusautoon sitä ei meinannut saada. Käytimme Theon kanssa kolmisen tuntia, jotta tamma saatiin talutettua vihdoin autoon. Se kuitenkin rauhoittui hyvin boksiinsa, joten selkeästi kokemuksen puutetta.
"Saa nähdä mihin tuon kanssa joudutaan", mutisin Theolle, sillä en ollut täysin varma tällaisen raakileen ostamisesta.