Olin kuullut Miranda Ruen lopettelevan kasvattajan uraansa ja omissa haaveissani on ollut aina omistaa yksin Ruen linjoista oleva hevonen. Oikeasti olin lähtenyt etsimään itselleni oria, josta olisi hyötyä jalostuksessa. Kuitenkin myytävien hevosten joukosta tämä päämerkillä varustettu tamma kiinnitti huomioni. Kysyin tammasta, enkä saanut ensin selvää sen nimestä. Mirandan sanoin Daeithoe ei ollut se hurmaavin tai lupaavin tamma, mutta sillä oli hyvä estemotivaatio ja varmasti tammasta saisi hyvän harrasteratsun. Ongelma kuitenkin oli, että en etsinyt talliini keskinkertaisia hevosia, vaan halusin huippuyksilöitä. Tamma oli kuitenkin hakeutunut karsinasta tallimestarini rapsuteltavaksi ja hän vaikutti kiinnostuneen hevosesta. En ollut vakuuttunut ja ensimmäisellä katsomiskerralla tamma jäi vielä kasvattajalleen. Tallimestarini Theodoric kuitenkin painosti minua uudestaan katsomaan tammaa ja koeratsastamaan sen. Koeratsastus meni hyvin ja sovimme, että alustavasti hevonen lähtee mukaamme koeajalle.
Luonne
Daeithoe Rue ei ole se hevonen, joka vangitsee ensimmäisenä katseen tai saa yleisön huokailemaan. Kuitenkin jokainen, joka Daian kanssa viettää aikaa, ihastuu tammaan syvemmin. Sen ystävällinen luonne hurmaa vauvasta vaariin. Useimmiten Daiaa kuvaillaan ratsuksi, jonka jälkeen ei halua ratsastaa mitään muuta hevosta.
Hoitotoimenpiteet eivät juurikaan säväytä tammaa suuntaan eikä toiseen. Se on tottunut seisomaan nätisti käytävällä harjauksen ja varustamisen ajan. Kavioiden putsauksen kanssa tamma saattaa välillä kokeilla epävarmemman käsittelijän otteita, mutta päättäväisyydellä kaviot saa hoidettua. Pesemisestä tamma ei juurikaan välitä, mutta sietää tämänkin tapahtuman pienellä päänheittelyllä.
Ratsuna Daia on miellyttävä. Se on hyvin kuulolla alusta alkaen ja vastaa hyvin apuihin. Sileällä tamma ei ole kaikista näyttävin ratsu, mutta se suorittaa tunnollisesti yrittäen aina parhaansa. Esteillä se on halukas hyppäämään, mutta vaatii kokeneen ratsastajan vaikeammille radoille. Daia tarvitsee paljon ratsastajan tukea ja kannustusta selvitäkseen haastavimmista radoista. Huonosti ratsastaen tamma saattaa herkästi kieltää esteen.
Määrätietoisen ihmisen on helppo lastata tamma ja se käyttäytyy kuljetuksessa hyvin. Vieraissa paikoissa ihmisen hermostuneisuus tarttuu helposti hevoseen ja se saattaa olla levottomampi kuin kotona.
Perimä & perilliset
i.
Arcane Guard
Oldenburginhevonen
musta, 169 cm
EVM
e.
Draeyam Rue
Oldenburginhevonen
ruunikko, 167 cm
EVM
ii.
Darkness Guard
Oldenburginhevonen
musta, 170 cm
EVM
ie.
Carpathia
Oldenburginhevonen
tummaruunikko, 168 cm
EVM
ei.
Timeless Gargoyle
Oldenburginhevonen
ruunikko, 170 cm
EVM
ee.
Darsyne Rue
Oldenburginhevonen
tummaruunikko, 168 cm
EVM
Sukuselvitys
Daeithoe Ruen suvussa yhdistyvät Miranda Ruen upea pitkän linjan kasvatustyö estehevosten parissa. Vaikka minulla oli epäilykseni itse hevosta kohtaan - puhui tamman suku sen puolesta. Isän puolelta löytyy vahvoja hyppääjiä, sekä hieman haastavampaa luonnetta ja emän puolelta tulee tasapainoisempaa luonnetta sekä vahvasti periytyvää hyppykapasiteettia.
IsäArcane Guard on 169cm musta oldenburgori, joka tuo isälinjaan kokoa sekä näyttävää olemusta. Arcane Guardin löysi taitava nuori ratsastaja, joka koulutti ja valmentautui orin kanssa intensiivisesti. Hevosella ja ratsastajalla oli paljon kapasiteettia ja he kiersivät kisaamassa Saksan pohjoisosissa. Kauniisti sanottuna ratsastajalta loppui kapasiteetti ennen hevosta, joten Arcane Guardin menestys loppui jo 120cm luokkiin. Orilla olisi kuitenkin ollut potenttiaalia isompiinkin luokkiin. Hevonen jäi kilpailukentiltä pois 12 vuotiaana loukattuaan jalkansa. Arcane Guard jäi tuntemattomammaksi persoonaksi ja oria käytettiin harmittavan vähän jalostukseen. Hevosen jalka ei koskaan parantunut entiselleen ja se lopetettiin jo 15 vuotiaana viemästä tilaa tallista. Ori periytti viidelle jälkeläiselleen hyvää luonnetta sekä hyppykapasiteettia.
IsänisäDarkness Guard oli suuri ja synkkä ori - niin ulkoasultaan kuin luonteeltaan. Pahapäiseksi kuvailtu ori oli kuitenkin mahtava hyppääjä ja kisasi useissa arvokisoissa 160cm tasolla, tosin, hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Hevosena se ei ollut helpoimmasta eikä miellyttävimmästä päästä ratsastaa ja orilla on vahvasti hyviä sekä huonoja päiviä. Darkness Guardille kertyi luonteestaan huolimatta 160 jälkeläistä, joissa oli isoa hajontaa luonteen osalta. Plussaksi on laskettavissa se, että suurin osa orin varsoista kuitenkin hyppäsi luontaisesti hyvin.
IsänemäCarpathia valittiin tasapainottamaan yhdistelmää pehmeällä luonteellaan. 168cm korkea tummaruunikkotammaa luonnehdittiin enkelimäisen kiltiksi hevoseksi ja joidenkin lähteiden mielestä tammassa olisi saanut olla hieman enemmänkin luonnetta. Se ei ollut ideaali kilparatsu ja herkkyytensä vuoksi otti paineitta kisaympäristöstä. Luonteestaan huolimatta Carpathia kerkesi keräämään menestystä nuorten hevosten kilpailuissa ja jopa voittamaankin muutaman arvokisan, ennen kuin se siirtyi siitostammaksi pois parempien hevosten tieltä. Ennen kuolemaansa Carpathia kerkesi varsoa kuudesti ja näistä kuudesta varsasta neljä toimi potentiaalisina kilpahevosina isoissa luokissa.
EmäDraeyam Rue oli pieni ja ketterä tamma, jolla riitti vauhtia esteradoilla. Tammaa vei eteenpäin taitava ratsastaja ja se saikin kilpailla pitkän ja ehjän kauden 160cm luokissa. Menestyväksi urheiluhevoseksi sillä oli myös tasapainoinen ja miellyttävä luonne. Draeyam Rue ei turhaan stressaillut ylimääräistä kisapaikoilla ja viihtyi palkintoseremonioissakin hyvin. Tamma ei kerennyt varsomaan kuin kahdesti: yhden orin ja yhden tamman. Se menehtyi auto-onnettomuudessa vain 15 vuotiaana.
EmänisäTimeless Gargoyle oli 170cm katseenpysäyttävä ruunikko. Orissa yhdistyi koko, sekä urheiluhevosen sporttinen rakenne. Se kantakirjattiin II-palkinnolla ja omasi myös hyvän hyppytekniikan. Suuren kokonsa takia ori ei ollut nopein ratojen suorittaja, mutta tasaisen varma se oli. Sitä oli myös helppo ratsastaa, eikä hevosella tuntunut koskaan olevan huonoa päivää. Kisatilanteissa se syttyi yleisöstä. Kuulopuheiden mukaan kuitenkin tämä suuri hevonen pelkäsi muovipusseja yli kaiken - ikinä ei selvinnyt, miksi ori oli kauhuissaan niistä. Timeless Gargoyle oli suosittu jalostushevonen, sillä siinä ei ollut suurempia heikkouksia. Orilla on 253 jälkeläistä, joille se on periyttänyt kokoa ja voimakasta takaosaansa.
EmänemäDarsyne Rue on yksi kasvattajansa ylpeyden aiheista. Tamma kantakirjattiin ensimmäisellä palkinnolla, sekä se omasi räjähtävän voimakkaan hypyn. Luonteeltaankin Darsyne oli yksi parhaimmista Mirandan hevosista. Tammaa kuvailtiin usein pelottomaksi, sekä varmaksi suorittajaksi. Se nosti jalkansa hyvin hypyssä alleen, eikä tiputellut turhia rimoja huolimattomuuttaan. Tamma eli pitkän elämän Mirandan lempilapsena ja varsoi kahdeksan eloisaa varsaa. Darsyne lopetettiin 28 vuotiaana vanhuuden vaivojen takia.
Jalostus
Jalostuskäyttö
Tarjolla puoliveri- ja ratsuponijalostukseen mielellään jo kisatuille estepainotteisille oreille. Mahdollisuus liisata.
Olin sopinut Mirandan kanssa, että Daia olisi meillä kuusi kuukautta ja katsoisimme, onko tammasta mihinkään. Olin epävarma ottamaan rautiasta talliini, jos se osoittautuisikin heikommaksi kilpahevoseksi, mitä talliini halusin. Aikuisen hevosen ostaminen oli minusta aina isompi riski kuin varsan, jonka koulutukseen pystyi vaikuttamaan itse. Theo oli ostamassa hevosta suoraan meille (tai itselleen, miten sen ottaa), mutta oli minun vuoroni toimia järjen äänenä. Emme tekisi mitään hevosella, joka ei kykenisi olemaan huippuratsu. Tamma oli kietonut tallimestarin kavionsa ympärille alusta lähtien, mutta minäkin olin ihastunut pikku hiljaa miellyttävään hevoseen. Tammalla oli miellyttävät liikkeet ja hyvä työmotivaatio - sen pieni koko vain osoittautui ongelmaksi suuremmissa luokissa kilpailtaessa. Olin kuitenkin tehnyt päätökseni. Daia saisi jäädä talliin, sillä harvemmin tämmöistä hevosta kohtaa ja minua (sekä tallimestariani) olisi jäänyt harmittamaan, jos tamma olisi palannut kasvattajalleen. Tartuin siis puhelimeeni ja soitin Mirandalle. Kerroin, että hevonen tulee jäämään Grimoir Stableen ja jatkaisi kilpauraansa, sekä siirtyisi myöhemmin siitoskäyttöön. Mitäänsanomaton hevonen oli ansainnut paikkansa meidän jokaisen sydämestä.